ETUSIVU • ESITTELY • UUTISETTUOTTEETUUTUUDETTOIMITUKSETYHTEYSTIEDOTLINKIT

 


 

 

 

 

 

 

Humuspehtoori Oy on perustettu v 1984

Olemme maanparannuksen ja lannoituksen asiantuntijayritys. Tiedämme miten maata voi parantaa. Teemme sen myös käytännössä.

Näin se tapahtuu: Teemme pelloille eri kasveille soveltuvia orgaanisia tuotteita joilla on hyvä maata parantava vaikutus. Tuotteemme sisältävät aina paljon puusta peräisin olevaa ainesta joka hajoaa hitaasti pellossa. Pellossa puukuitujen lahoaminen saa aikaan vilkkaan pieneliötoiminnan.


Pellon biologisen toiminnan elpyminen saa aikaan monenlaisia myönteisiä vaikutuksia. Elävässä maassa maan mururakenne paranee. Maahiukkaset liimautuvat kimpuiksi ja niiden väliin mahtuu paremmin vettä. Samalla maan ilmatila paranee ja maan hengitys paranee. Maankin pitää hengittää, kuten meidän muidenkin eläväisten.

Pieneliöt saavat työtä, ne alkavat hajoittamaan raakaa orgaanista ainesta. Työssään ne pilkkovat tuotteemme mukana tulleita ravinteita kasveille käyttökelpoisen muotoon, valmistava kasveille ruokapöydän kuten kokki valmistaa ruoan ei aineksista. Saman tekee nämä miljoonat palkattomat apulaiset.


Kun peltoon tulee orgaanista ainesta, sitoo humusaines ravinteet paremmin itseensä. Humus estää suoraan ravinnehuuhtoutumia. Voidaankin sanoa että mikäli Suomen pelloilla olisi enemmän humusta, Itämeri pelastuisi. Ja tämä on ainoa tehoava keino maatalouden vähentää ravinnepäästöjään.

Viljelijän kannalta humus tarkoittaa sitä, että kalliilla ostetut ravinteet pysyvät pellolla eivätkä ne valu ojiin. Näinkin hoidamme viljelijän pankkitilin saldoa oikeaan suuntaan.


Tästä maan hoitamisen näkemyksestä lähtee kaikkien tuotteidemme ”sielu”. Se kuitenkin on jokaisella tuotteella, tarkoin mietitty tehtävä pellossa eri olosuhteissa.

Tämän maanhoitamisen vuoksi teemme aina viljelijälle lannoitussuunnitelman. Sillä varmistamme oikean lannoitteen ja käyttömäärän EU-tukisäännöstön mukaisesti. Katsomme pellon humustasoa ja viljeltävän kasvin vaatimuksia. Tarvitaanko paljon vai vähän orgaanista ainetta, mikä on pH, mikä on rikkitilanne, mikä on magnesium jne. Näin saamme laskettua  ehdotuksen siitä mikä määrä ja seos olisi sopiva.

Nämä asiat kun ovat selvillä, voidaan tarjoukseen laskea kustannukset. Laskemme rahdin, levityksen ja tuotteen hinnan. Nämä kulut jäävät aina alle kemiallisen lannoituksen ja muun orgaanisen aineksen hankintakulun. Eli lannoitteemme eivät maksa sen enempää kuin kemiallinen lannoitus. Orgaanisen aineksen hinnaksi oletamme 4-7 €/tonni.

Seuraavaksi teemme tarjouksen vertailukustannuslaskelman. Siitä näkee säästyykö rahaa käyttämällä tuotteitamme.

Voimme sanoa että rahaa säästyy. Ensimmäisinä vuosina peltoon laitetaan maksimimäärä orgaanista ainesta ja lisäksi kemiallisia aineksia sääntöjen puitteissa. Parin kolmen vuoden jälkeen vähennetään kemiallisten osuutta. Orgaaninenkin voidaan jättää pois muutamaksi vuodeksi koska pelto kasvaa ravinnereserveillä monta vuotta. Hieman typpeä tarvitaan, yleensä ei enää fosforia, harvoin mitään muutakaan.

Näin hoidamme maata ja viljelijän pankkitiliä.

 

 

Humuspehtoori Oy - Reino Mantsinen, Kantokyläntie 63, 36600 Pälkäne, puh 0400 - 236 145,
fax (03) 534 2122, humuspehtoori@humuspehtoori.fi Maija Tommola, puh 050 - 538 4007
Luontokuvat: Linda Peltola - © 2009 Humuspehtoori Oy - Design: Lindavision