Lämmin kesä porottaa selkään
Upea vanhanaikainen kesä on nyt ja talvikin oli kuten ennen.
Syyslevityskausi lähestyy, nyt on aika tehdä ravinnelaskelmia ja toimitussuunnitelmia syksyä varten.
Syksyllä kannattaa levittää suuria maanparannusainemääriä. Sellaisia joilla parannetaan tehokeinoin pellon humustaso nopeasti hyvän kuntoon. Levitysmäärä voi olla jopa yli 100 tonnia hehtaarille. Se on prasta muokata maahan talveksi muhimaan.
Toinen syy on syyslevityksiin, että joka vuosi voidaan levittää karjanlantapohjaisia tuotteita siten, että kokonaistyppeä kertyy enintään 170 kg hehtaarille. Se rajoite on vuosikohtainen.
Toinen käyttömääriä rajoittanut tekijä: fosforin laskenta, on muuttunut siten, että ainoastaan lasketaan vesiliukoinen fosfori. Liukoista fosforia ei meidän tuotteissamme ole juurikaan.
Laskemme ravinnemäärät kohdalleen Visun avulla. Nämä palvelu on viljelijälle maksutonta
Levityksiä hoitaa jatkossa Jukka Saarinen. Hän hoitaa kaikki levitykset myös meidän entisellä kalustolla.
Nettisivuillamme on Penttilän Heikin ja Jani Jokisen haastatteluvideot. Katso ne. Siellä on painavaa viestiä kaikille viljelijöille.
Olemme kutsuneet koolle muutamia nuoria viljelijöitä keskustelemaan mahdollisesta yhteistoiminnasta.
Peltojen vuokraaminen erikoiskasvien viljelyyn yhteistyössä viljanviljelijän ja meidän kesken on eräänä keskustelun aiheena. Annetaan hienon kesän jatkua.
15.7.2010
Reino Mantsinen
puh 0400 236 145
|