Tiedote COVID-19 pandemian vaikutuksista toimintaamme

Korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut toimintaamme Aukeasuon kierrätyskentällä. Vastaanotamme kaikkia materiaaleja normaalisti ja valmistamme sekä toimitamme tuotteitamme normaaliin tapaan.

Merkittävin riski meillä on henkilöstön sairastuminen, ja tämän vuoksi olemme aloittaneet järjestelmällisen työkoneiden ja sosiaalitilojen desinfioinnin päivittäin. Käsihygieniaan ja kulkujärjestykseen sosiaalitiloihin sisälle on kiinnitetty huomiota ja ohjeistettu asiassa yhteistyökumppaneita ja henkilöstöä. Tällä hetkellä alueella työskentelevät henkilöt eivät myöskään ruokaile samaan aikaan kontaktien välttämiseksi.

Emme ota vastaan vieraita paitsi poikkeustapauksissa. Vierailla ei toistaiseksi ole pääsyä sosiaalitiloihimme.

Olemme myös selvittäneet mahdollisia varahenkilöitä vakihenkilöstömme tilalle, mikäli kuljetuspalveluissa, toimiston puolella taikka kentällä työskentelevät henkilöt sairastuisivat, jotta toimintamme voi jatkua.

Pälkäneellä 14.4.2020

Suvi Mantsinen
Humuspehtoori Oy
0504651191
suvi.mantsinen@humuspehtoori.fi